Muutama henkilö on tietysti ottanut asiakseen kysyä että, no eroottekste?
Tottahan toki eroan miehestäni siksi, että hän toteuttaa haaveitaan. Niin, pitihän meidän naimisiin mennä (mikä anyway olisi elämän mittainen sitoumus), mutta kyllä tää meidät nyt kaataa.
![]() |
kuva |
Ehkä aikaisemmissa parisuhteissani olisinkin voinut erota vastaavasta syystä. Ihme kyllä, en edes itse miettinyt sekunnin sadasosaakaan että "mitähän meidän suhteelle nyt käy". Mietin vain että "mitähän meidän hääjärjestelyille nyt käy? Pitääköhän häitä siirtää?".
Tottakai ymmärrän, että joillekin ihmisille/joissakin suhteissa nämä saattavat olla isojakin kynnyskysymyksiä suhteen jatkumisen kannalta. Itselle ja meille näin ei kuitenkaan ole.
Ollaan muutenkin puhuttu siitä, millainen avioliitto meidän avioliitto tulee olemaan. Jossain vaiheessa ajattelin lähteväni toiseen kaupunkiin opiskelemaan. Joku kysyi "No toimiikse jos te ootte naimisissa". Ainakin olemme puhuneet, että esimerkiksi kihlautuminen tai avioliitto taikka vaan tottumus, ei tule estämään meitä toteuttamasta unelmiamme. Vaikka se ehkä tarkoittaisikin hetkellistä erossa oloa tai jotain muuta ei niin kivaa. Me vaan tuetaan toisiamme ja etitään sit siitä pilvestäkin hopeareunus.
![]() |
kuva |
Se kuinka upeasti tämä ajatus sitten todellisuudessa toimii ei tietenkään ole varmaa. Mutta siihen täysillä pyritään. Varmasti tulemme käymään läpi riitoja ja kriisejä. Ja itkemään ja huutamaan ja potkimaan. Mutta luovuttaminen on niiiiiiiin viimeinen vaihtoehto!
EI ME SIIS EROTA, HÄÄT ON TULOSSA! Ainakin sitten jossain kohtaa :)
Me ollaan nuoria, mutta seurusteltu mooooonta vuotta ja häät kanssa tulossa 2017. Ollaan asuttu Suomesta muuton jälkeen yhdessä Ranskassa,sen jälkeen minä Arabiemiirikunnissa ja sulhanen sillä aikaa Ruotsissa ja Ranskassa. Hetkeksi muutettiin yhteen Ausseihin, tarkotus oli asua yhdessä senkin reissun jälkeen mutta niin vaan taas kävi että "unelmat" (eli ammatti ja opiskelupaikka) vei toisen Ruotsiin ja toisen Norjaan. Tästä huolimatta ollaan erittäin onnellisia ja vaikka tä aika hermoja raastava järjestely välillä onkin, tä myös toimii. :) Turha stressata liikaa. Me nähdään tosi usein, oikeastaan joka kuukausi, ja uskotaan että tä vaan vahvistaa meitä. Olisipa kamalaa joskus katkeroitua sen takia että olet luovuttanut kaiken "oman" vaan sen toisen takia ja havahtua siihen tunteeseen että kaduttaa! Toki mekin halutaan muuttaa yhteen mahdollisimman pian ja ollaan valmiita tekemään kompromisseja, mutta just nyt on ollut todella ihanaa myös, että meillä on koti kahdessa (tai kolmessa) eri maassa. Tsemppiä teille, varmasti selviitte! :)
VastaaPoistaOi, tossa on jo tosi monta maata ja muuttoa :D Mutta niin, sitä just. Kai kaiken saa toimimaan kun haluaa ja katsoo sitä just siitä positiivisemmasta näkökulmasta eikä surkuttele vaan :) KIIITOS tsemppauksesta. Jos joku vielä inisee, nii vaikka käytän teitä esimerkkinä (;
Poista